Harvinainen ratkaisu: koronapandemia sai valokuvanäyttelyn kipuamaan Kansallismuseon muureille

Jussi Mankkinen, YLE, July 7, 2020

Helsinki Photo Festival levittäytyy tänä vuonna ympäri pääkaupunkia. Osa näyttelyistä järjestetään ulkotiloissa.

 

Helsinki Photo Festival esittelee monipuolisesti ajankohtaista kansainvälistä valokuvataidetta nyt jo kolmatta kertaa. Mukana on 58 valokuvaajaa.

– Helsingissä ei ole ollut konseptia, joka toisi valokuvaa suuren yleisön ulottuville, ja tässä on yksi syy, miksi Helsinki Photo Festival on perustettu. Meidän mottonamme on tuoda valokuvaa massoille ja keskusteluun, Helsinki Photo Festivalin taiteellinen johtaja Rafael Rybczynski kiteyttää.

Rybczynskin mukaan Suomi on tunnettu lehtikuvaajistaan, mutta muutoin nykyvalokuva on täällä jäänyt varsin pienen piirin omaisuudeksi – toisin kuin muualla maailmassa.

– New Yorkissa on mahtavia kansainvälisiä valokuvakouluja, kuten Berliinissä, Pariisissa ja Madridissakin. Göteborgin yliopiston valokuvauslinja on upea ja Kööpenhaminassa vaikuttaa laaja Landskrona Foto Festival. Helsingissä tapahtuu paljon hyviä asioita, mutta kansainvälistä valokuvaa täällä ei vielä ole nähtävillä tarpeeksi, Rybczynski toteaa.

 

Ajankohtaisena teemana luottamus

Toissa vuonna Helsinki Photo Festivalin teemana oli nauru, viime vuonna anarkia. Tämän vuoden teemana on luottamus, josta on tullut tämän kevään aikana hyvin ajankohtainen aihe.

 

– Luottamus heijastaa omaa aikaamme, ja etenkin koronapandemian yhteydessä luottamus on merkinnyt enemmän kuin mikään muu asia maailmassa, Rafael Rybczynski toteaa.

 

Valokuviin on tarttunut myös korona-aikaa: niissä näkyy pandemiaan sairastuneita ihmisiä, joista osa selviää, osa ei.

 

– Belgialainen valokuvaaja Evi Polak kuvasi koronakeväänä hoitohenkilökuntaa, joka poimi sairaita ihmisiä kadulta ja kuljetti heitä sairaalaan. Hänen kuvistaan löytyy myös toivoa, Rafael Rybczynski sanoo.

 

Suomen kansallismuseon ylijohtajan Elina Anttilan mukaan nimenomaan luottamus teemana oli syy, miksi Helsinki Photo Festivalin näyttelyitä haluttiin ehkäpä hieman yllättäenkin suomalaisen kulttuurihistorian pääkallopaikalle.

 

– Luottamus on kiinnostava teema, koska se kulkee kaikilla tasoilla. Meidän pitää pystyä luottamaan valtioon ja sen rakenteisiin, mutta myös toisiimme. Luottamus on sekä henkilökohtaista että yhteiskunnallista.

 

Valokuva koskettaa meitä kaikkia

Kulttuuritehdas Korjaamon ja ulkotiloissa sijaitsevien multimedianäyttelyiden ohella Helsinki Photo Festival valtaa paitsi Kansallismuseon puutarhan, myös linnamaista päärakennusta ympäröivää kivimuurin. Siihen on ripustettu ulkoilmanäyttely, joka on aina auki.

Elina Anttilan mukaan valokuvanäyttelyn järjestämistä ulkotiloissa puoltaa moni asia. Esimerkiksi suuria kulttuuritapahtumia ei Suomessa koronapandemian takia tällä hetkellä juuri järjestetä.

 

– Näihin teoksiin voi tutustua matalalla kynnyksellä ja vapaasti – vaikkapa ohikulkiessa. Jokainen voi lähestyä valokuvanäyttelyä omalla tavallaan, ja museon pihapiirissä voi muutenkin oleskella ja viettää aikaa.

 

Viime vuosina Kansallismuseon valtaisaa pihaa on ryhdytty hyödyntämään entistä systemaattisemmin. Pihalla on järjestetty muun muassa vintageen keskittyviä kirpputoritapahtumia ja saunapäivää.

 

Elina Anttila korostaa, että myös Helsinki Photo Festival on jatkumoa Kansallismuseon uudelle, raikkaammalle linjalle.

 

– Olemme halunneet tulla lähemmäksi tavallisia ihmisiä ja tarjota sisältöjä erilaisille yleisöille.

 

Anttilan mukaan valokuvalla ja kuvalla yleensäkin on omana aikanamme yhä voimakkaampi merkitys.

 

– On tärkeää, että meille kaikille kehittyy ymmärrys kuvaan ja kyky tulkita sitä. Kansallismuseossa ei puhuta pelkästä menneisyydestä vaan myös siitä, millaisia asioita meidän ympärillämme nykypäivänä on. Valokuva koskettaa meitä kaikkia.

Helsinki Photo Festival jatkuu syyskuun alkupuolelle saakka.

 

LINK

YLE MEDIA